Posted in Huvipuistot maailmalla

Huvipuistotunnelmaa omaan kotiin

Huvipuistotunnelmaa omaan kotiin Posted on 25th helmikuu 2022

Pilasiko korona kesän suunnitelmat? Monen suomalaisen kesän tehtävälistaan kuuluu jokavuotinen reissu huvipuistoon. Ja ei ihme – onhan Suomen kesä lyhyt kuin 2000-luvun alun minihameet! Siksi siitä onkin nautittava täysin siemauksin aina kun mahdollista. Huvipuisto tarjoaa viihdettä kaiken ikäisille aina perheen pienimmistä senioreihin saakka. Pienimmille on tarjolla esimerkiksi leikkipuistoja, hurjapäille on

” rel=”nofollow”>hurjia huvipuistolaitteita ja hieman rauhallisemmasta meiningistä pitäville tarjolla on paljon muuta viihdettä, kuten esityksiä ja erikoisia ruokakojuja. Kukaan ei lähde huvipuistosta kotiin tylsistyneenä, se on varmaa!

Mutta entä sitten se korona… Jos pandemia on pilannut huvipuistosuunnitelmat jo menneeltä parilta kesältä, voi mieli olla maassa jo hyvissä ajoin ennen kesää. Ei kuitenkaan kannata olla surullinen! Jos et itse pääse paikan päälle huvipuistoon, ei se tarkoita sitä, ettetkö voisi itse nauttia huvipuistotunnelmasta. Kun

” rel=”nofollow”>et itse pääse huvipuistoon, tuo huvipuisto omaan kotiisi!

Näin tuot huvipuistotunnelman kotiisi

Huvipuisto… Ah, mitä ihania muistoja pelkkä tämä sana tuokaan mieleen! Monelle tulee huvipuistosta ensimmäisenä mieleen kirkkaat värit ja valot. Jos siis haluat jäljitellä huvipuiston tunnelmaa kotona, on ensimmäinen askel värin lisääminen. Jos kotisi on muuten modernin väritön etkä halua vaihtaa aivan kaikkea uuteen, voit jäljitellä huvipuiston tunnelmaa lisäämällä kotiisi yksinkertaisia värikkäitä elementtejä. Vaikkapa värikkäät ja laadukkaat tabletit ovat oiva tapa tuoda väriä muutoin valkeaan kotiin. Valitse tabletteja kaikissa sateenkaaren väreissä ja yhdistele mielesi mukaan. Tabletit ovat toimiva elementti paitsi ruokapöydässä, myös esimerkiksi ruukkujen alusina ja lasin alusina. Tableteista on moneksi!

Värin lisäksi toinen tärkeä elementti huvipuistosta ovat valot. Mikä olisikaan tunnelmallisempaa kuin värikkäät lamput pimeissä lämpimissä öissä? Koristele lampuilla kotisi mielen mukaan ja odota kun pimeys laskeutuu.

Kolmas (ja monelle tärkein) elementti on tietenkin huvipuistosta tuttu ruoka. Jos haluat oikeaa huvipuiston tunnelmaa kotiin, investoi miniatyyriversioihin hattara- ja popparikoneista ja tilaa kotiin pizzaa. Kylkeen vielä jääkylmä limu jäillä ja ruokatunnelma on taattu! Koko komeuden voi nauttia hankkimiesi värikkäiden tablettien päällä tunnelman maksimoimiseksi.

VR apuna tunnelman luomisessa

Nykyään sinun ei tarvitse edes poistua kotoasi päästäksesi hurjan vuoristoradan kyytiin! Ei, sillä VR eli virtual reality tarjoaa vuoristorataelämyksen kotisohvallasi. Et tarvitse muuta kuin vr-tilaa tukevat lasit ja älypuhelimen. Valitse mieleisesi vuoristorata, pistä lasit päähän ja video pyörimään. Suomalaiset huvipuistot saattavat jopa jäädä kakkoseksi tällä huvipuistoreissulle, vai mitä luulet?

magnetism