Posted in Huvipuistot maailmalla

Huvipuistot maailmalla – Kööpenhaminan Tivoli

Huvipuistot maailmalla – Kööpenhaminan Tivoli Posted on 25th huhtikuu 2020

Euroopan toiseksi suurin huvipuisto Pariisin Disneylandin jälkeen on Tanskan Kööpenhaminassa sijaitseva Tivoli. Se on myös maailman toiseksi vanhin huvipuisto. Kahdeksan hehtaarin alueelle sijoittuvana valtavana ja monipuolisena puistona se on täynnä uskomattomia yksityiskohtia ja todella paljon nähtävää. Itse huvittelulaitteet jäävät jopa helposti huomiotta kaiken muun nähtävän ohessa. Alueen valaistus on upea etenkin illan hämärtyessä, ja tunnelma on hieno.

Vuosittain Tivolissa käy 4,5 miljoonaa kävijää. Jos mahdollista, niin sinne kannattaakin mennä hieman kuumimman kesäsesongin ulkopuolella, ainakin jos aikoo käydä huvittelulaitteissa. Muuten alueella kulkiessa ei ole tungoksen tuntua, vaikka ihmisiä riittääkin joka paikkaan. Tivoli on avoinna kesäsesongin ajan, eli huhtikuusta syyskuulle, mutta se avataan myös myös juhlakausina ja satunnaisina viikonloppuina – kuten esimerkiksi joulun ja halloweenin aikaan. Juhlavalaistus pimeään vuodenaikaan on alueella mykistävän upea.

Tivoli on saanut alkunsa jo vuonna 1843, jolloin huvipuistolle myönnettiin kuninkaallinen toimilupa. Alueen käyttö tosin ei ollut tuolloin vielä aivan nykyisenlaista, mutta alkuperäiseen tapaan Tivolin alueella on yhä paljon nimenomaan paviljonkeja ja muita viihtyisiä oleskelualueita. Alueella vietettiin viime vuosisadalla aikaa erilaisia esityksiä seuraten, piknikeillä sekä pelejä pelaten.

Kun huvipuistoalueet alkoivat maailmalla muuttua enemmän huvittelulaitepainotteisiksi 1900-luvun taitteessa, alkoi Tivoliinkin tulla laitteita. Sen vuoristorata vuodelta 1914 on alueen vanhin edelleen käytössä oleva laite. Toinen vanha laite oli karuselli, mutta valitettavasti sitä ei enää ole. Tämän 720 metriä pitkän vuoristoradan huippunopeus on noin 50 kilometriä tunnissa. Se on samantyyppinen puurakenteinen klassikko kuten Helsingin Linnanmäelläkin oleva, myöskin tanskalaissuunnitteinen rata.

Tivoli on monipuolinen huvittelualue. Siellä on huvipuistolaitteiden lisäksi esiintymisalueita, paviljonkeja ja viheralueita, sekä lukuisia ravintoloita. Alueelle oli aikaisemmin ilmainen sisäänpääsymaksu, mutta nykyään käytössä on pieni aluemaksu. Paikalliset viettävät Tivolissa myös iltaisin aikaa, ja nauttivat sen kauniista valoloistosta ja ainutlaatuisesta tunnelmasta. Tämän lisäksi esimerkiksi alueen kiinalaistyyppiset koristeelliset rakennelmat jäävät monelle vierailijalle hyvin mieleen.

Tivolin laitteita

Köpenhaminan Tivolissa sijaitsee yksi maailman korkeimmista huvipuistolaitteista, peräti 80 metrin korkeuteen nouseva Star Flyer, nimellä Himmelskibet. Se on ilmakaruselli, jonka pikkuveli muuten sijaitsee Suomessa, Kouvolan Tykkimäellä, 72 metrin korkuisena. Tivolin hurjin laite lienee vuoristorata Demoni, johon voi lisämausteeksi valita virtuaalilasit. Demonin 70 kilometrin tuntivauhti ja virtuaalimaailman yhteisvaikutus on melkoisen huima.

magnetism